Nykyhetkeen heittäytymisestä

Olli pohtii

Olli Lukkari

Vaikka Unelmien tiellä -matka on ohi, eivät oivallukset elämästä lopu siihen.  Vuorossa lyhyt kirjoitus nykyhetkestä nauttimisesta.

Pakomatkalla

Kerroin aiemmassa pohdintatekstissäni miten olen monta vuotta paennut nykyhetkeä. Olen viime aikoina keskittynyt niin paljon oman tulevaisuuteni pohtimiseen, unelmien ja tavotteiden ylöskirjaamiseen ja toteuttamiseen, että en aina muista tai osaa pysähtyä nauttimaan nykyhetkestä. Harvoin osaan keskittyä tähän hetkistä tärkeimpään tahdonalaisesti riippumatta ympäristön olosuhteista; usein tarvitsen nykyhetkeen heittäytymiseksi apuvälineitä. Tehokkaiksi apuvälineiksi ovat osoittautuneet muun muassa pianon soittaminen ja keskusteleminen ihmisten kanssa. Mutta mitä jos en ole pianon tai ihmisten ulottuvilla? Mitä käy silloin nykyhetken kokemiselleni?

Minulle käy tällöin samoin kuin monille ihmiselle: saan huomata pääni olevan täynnä flipperipallon lailla sinkoilevia ajatuksia. Mieleni on kuin myrskyävä meri, jota en saa rauhoitettua. Mietin jatkuvasti tulevaa ja mennyttä, kaikkia pieniä ja usein turhia asioita. Kaikki tämä vie huomioni pois nykyhetkestä. Vaikka menneisyyden ja tulevaisuuden pohtiminen onkin tärkeä osa elämää, elämämme elämäämme kuitenkin aina nykyhetkessä. Olisi hirveä sääli kuoleman lähestyessä huomata, että olen antanut koko elämäni lipua ohitseni ilman että olisin osannut pysähtyä siitä nauttimaan.

Nykyhetken tiellä

Tein tänä vuonna itselleni vain yhden syntymäpäivälupauksen: aion jälleen keskittyä meditointiin. Yksi meditoinnin perustekniikoista on omaan hengitykseen keskittyminen. Hengitykseen keskittymällä pyritään häivyttämään jatkuvaa päässä liikkuvaa ajatusten virtaa, joka monesti on puhtaan nykyhetken kokemisen tiellä. Meditointi edustaa minulle puhtainta nykyhetken kokemiseen muotoa: jos osaan vain hengitykseeni keskittymällä palauttamaan itseni nykyhetkeen, voin keskittyä nykyhetkeen missä vain. En tarvitse enää silloin ihmisiä tai pianoa ympärilleni saadakseni rauhan ajatuksiltani.

Vaikka unelmien toteuttaminen on tärkeää, on matkaaminen unelmien tiellä vielä tärkempää. Oikeastaan koko elämässä on kyse matkasta nauttimisesta.

Seuraavassa blogitekstissäni kerron mitä kaikkea muuta Unelmien tiellä -matka opetti minulle.

nykyhetki

Lukijalle:
– Onko sinulla jotain omia harrastuksia, joiden kautta pystyt heittäytymään nykyhetken vietäväksi? Pystytkö elämään hetkessä ilman näitä harrastuksia?

3 kommenttia julkaisussa Nykyhetkeen heittäytymisestä

  • Elli  sanoo:

    Valokuvaaminen tuo mielestäni hyvin tähän hetkeen, koska siinä pitää havainnoida ympäristöä, ja etsiä kaikkia pieniä juttuja kuvattavaksi, jotka saattavat kiireiseltä kulkijalta jäädä huomaamatta. Tosin joskus huomaa, että jos kulkee jatkuvasti kamera kädessä, niin osa hetkestä nauttimisesta katoaa siinäkin… eli välillä sekin on ihan hyvä jättää taskuun ja olla ottamatta stressiä siitä, saako jokaisen hienon jutun tallennettua filmille :)

    Pitkät, rauhalliset kävelylenkit ovat myös mielestäni hetkessä elämistä parhaimillaan. Varsinkin, kun ne suuntaa luontoon, jossa voi tarkkailla vuodenaikojen vaihtumista. Eräs mieleenpainunut vinkki on käveleskellä kädet selän takana. Silloin tahti hidastuu kuin huomaamatta, ja sitä alkaa vain katselemaan lapsenomaisella kiinnostuksella kaikkia asioita. Nykypäivänä ihmisten näkee todella harvoin kävelevän näin, kiireettömästi. Kertonee jotain ajasta, jossa elämme…

    Sitten vielä vinkki, jonka olen kuullut ja itse kokenut hyödylliseksi, on että ”sitoo” ajatukset johonkin sellaiseen toimintaan, ettei mieleen jää tilaa ahdistavan nopealle ajatuksenjuoksulle ja huolehtimiselle. Siis jotain käytännöllistä, esimerkiksi tiskaamista, nikkarointia, käsitöitä, ruoanlaittoa, mitä tahansa missä saa tehdä jotain käsillä ja johon ajatus samalla keskittyy. Tällöin alitajunta pääsee työskentelemään rauhassa, ja yhtäkkiä voikin kokea suuria oivalluksia kesken muiden puuhien. Itselleni leipominen ja kokkaaminen ovat tämänhetkisiä suosikkejani. Niissä voi samalla käyttää luovuutta reseptejä muunnellessa, ja ruoan väreistä, tuoksuista ja mauista saa hetkessäelämiskokemuksia, jos jostain!

  • Leena  sanoo:

    Suosittelen ajan viettämistä eläinten kanssa. Ne elävät tässä hetkessä. Hyvä testi itselle. Meditoimisesta. Joskus ne ajatuksetkin on ajateltava.

  • Olli Lukkari  sanoo:

    Elli, wau hienoja kokemuksia. Voin samaistua varsinkin kävelyretkiin luonnossa. Luonnolla on jotenkin ihmeellisen rauhoittava vaikutus ihmiseen. Ajatusten ”sitomisesta” en ole suoranaisesti kuullut, vaikka monesti sitä onkin tullut huomattua kyseinen ilmiö. Pitääkin koittaa ihan tietoisesti tuota ajatusten sitomista jokin päivä.

    Leena, hyvä pointti eläimistä. Mieleeni muistuu Eckhart Tollen kirjoittama lause:
    ”I have met several zen masters in my life – most of them cats.” :P

    – Olli

Jätä kommentti:

Voit käyttää seuraavia HTML-härpäkkeitä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>