Arimo Kerkelä
Kun kysyy ihmisiltä heidän unelmistaan, oppii heistä samalla paljon muutakin. Keskustelu eläköityneen saksalaislaulajan kanssa ansaitsee tulla kerrotuksi.
”Minullakin oli nuorena hieman vastaava projekti”, toteaa vanha mies ojennettuaan unelmakorttinsa. ”Kiersin Saksassa ja Italiassa ja tutkin, miksi väreiksi ihmiset mieltävät eri äänteet.”
On helteinen päivä Höfgartenissa, Münchenissä. Mies on tullut paikalle pelaamaan kahden ystävättärensä kanssa petankkia. Ennen pelin alkua ehdimme kuitenkin keskustella tovin.
”Se oli varmaan 1960-lukua. Viime vuosisataa joka tapauksessa. Opiskelin silloin musiikkitiedettä yliopistossa.”
Kortissaan 75-vuotias mies toivoo, että voisi nauttia laulamisesta mahdollisimman pitkään. Laulutausta kuuluu äänessä, joka on säilynyt jylhänä ja soinnikkaana. Kuuntelen kertomusta haltioituneena.
”Lausuin ihmisille eri äänteitä ja kysyin, mikä väri tulee äänestä heti ensimmäisenä mieleen”, mies kertoo ja lausuu pari esimerkkiä. ”Pidin tuloksista kirjaa. Ei siitä ollut mitään hyötyä opinnoissa tai missään, mutta minusta se oli mielenkiintoista.”
Mies testaa muutamaa äänettä minullakin. Hän on hieman yllättynyt, kun tasaisen rauhallinen aa tuo mieleeni vihreän eikä taivaansinistä kuten useimmilla. Miehen vihreäsankaiset silmälasit, taustalla näkyvä vihreä nurmikko, vihreä pensasaita ja vihreä roskis saattoivat vaikuttaa asiaan, mutta muutenkin yhdistelmä tuntuu minusta luonnollisimmalta. Muissa äänteissä tulokseni ovat lähempänä miehen matkallaan havaitsemia universaaleja vakiovastauksia.
Muistot heräävät eloon
Mietin itseäni 50 vuoden päästä. Kuvittelen itse istuvani puistossa, kun joku uuden polven nuorukainen tulee juttusilleni oman projektinsa merkeissä. Voisin kertoa nuorelle sekä omasta Unelmien tiellä -matkastani että vanhan saksalaismiehen nuoruudenseikkailusta.
Kerron ajatuksestani vanhalle laulajalle, joka on selvästi mielissään. Hän alkaa kertoa ajatuksiaan ikääntymisestä ja kuolemasta.
”Menetimme juuri hyvän ystävämme. On hyvä, jos yhteisiä muistoja voi vaalia ja niille voidaan nauraa. Joku on sanonut, että kun edesmennyttä läheistä muistellaan, on hän tuon pienen hetken ajan miltei uudestaan keskuudessamme. Niin lähellä elävää, kuin kuollut voi olla.”
Nyt miehellä riittää kuitenkin tekemistä tämänpuoleisessa, sillä petankkipeli on alkamassa. ”Nuoret rouvat pitävät minut virkeänä”, mies vitsailee ja nousee ylös.
”Kun tapaat tuon nuorukaisen vuosikymmenien päästä, voit kertoa tarinani. Ehkä silloin minäkin olen – pienen häivähdyksen ajan – miltei uudestaan elossa”, vanha mies päättää ajatuksensa.
Lukijalle:
– Oletko kokeillut, yltävätkö kätesi huoneesi kattoon? Jos eivät muuten, niin onnistuisiko hyppäämällä?
– Milloin olet viimeksi kiivennyt puuhun?
Oliko noissa kysymyksissä mitään järkeä? Ei varsinaisesti – ja se juuri olikin niiden pointti. Ei äänteiden värien selvittämisessä tai unelmien keräämisessäkään ole periaatteessa mitään järkeä. Näitä tempauksia tehdään, vaikka ne herättäisivät ihmetystä ja olisivat ristiriidassa ympäristön odotusten kanssa.
Ennen tätä matkaa monet tuttavani ihmettelivät, miksi lähden reissuun josta en hyödy mitään taloudellisesti. Tarvitseeko omia tekemisiään perustella järkisyillä, jos tietää haluavansa jotakin? Ei mielestäni. Jos haluat kiivetä puuhun, kiipeä puuhun. Jos haluat kävellä käsilläsi, kävele käsilläsi. Jos haluat tehdä jotakin, sinun ei tarvitse vakuuttaa itseäsi tekosyillä.
Mene siis ja toimi.
Oi Arimo Arimo.. et tiedäkkään kuinka oikeessa oot. Noi on ajatuksia mistä erottuu henkilöt joista todella tulee jotai enemmän kuin pelkästään se mitä yhteiskunta odottaa eli henkilö joka kuluttaa, viettää keskinkertaista elämää miettien pelkästään rahaa ja kuolee ollen osa pelkästään isoa näkymätöntä koneistoa harhaluulossa et on ollu vapaa tekemään mitä vain vaikka onkin ollu koko ajan henkisesti sidottu tiettyyn ajattelutapaan koska kaikki ympäril toitottaa samoi yleisiks totuuksiks miellettyjä ajatuksia.
Totuuden Oraakkelina oon ite matkustanu ajassa ja tutkinu mistä meiän nykyaika on syntyny ja myös käyny uusis ulottuvuuksis mietiskelemäs. Näiden seurauksena sanon vaa et täs missään ei oo mitää järkee. Ihmiset on saatu luulee taitavasti moniin asioihin mitä halutaan pitää järkevinä. Se on niin helppoa koska ihminen on loppujen lopuks vaan eläin ja melko tyhmä sellainen.
Täs missää ei oo mitää järkee loppujen lopuks koska me kuitenkin kuollaan, kaikkien pitäis elää niinku te, unelmia jahdaten eikä orjana omalle pankilleen, muiden odotuksille tai omille peloille.
Pistäkää lisää höyryä teiän loppumatkaa ja piiskatkaa ne uinuvat unelmoijat elää kunnol, piiskatkaa nii perkeleesti !