Arimo Kerkelä
Turku, Tukholma, Kööpenhamina, Hampuri, Berliini, München, Budapest, Bukarest, uudestaan Budapest… Lopulta jäljellä oli enää yksi kaupunki, kaksi päivää ja lähes kaksisataa kerättävää unelmaa.
Tällä kertaa juna on oikea. Toista harharetkeä Romaniaan ei siis tule, vaan yöjunamme puksuttaa oikeaa tietä Sveitsin pääkaupunkiin Zürichiin. Matka menee Wieniin asti valvoessa ja jutellessa. Ennen Itävallan pääkaupunkia kuulemme, että kaupungissa junaan liitettäisiin pari lisävaunua. Taktisella ennakoinnilla nappaamme loistopaikat lisävaunun loossista ja pelastamme samalla yöunemme.
Olemme perillä Zürichin päärautatieasemalle varhain perjantaiaamuna. Kahden junayön jälkeen olo ei ole erityisen suihkunraikas, mutta mieli on virkeä ja tunnelma odottava. Pääsisimmekö tuhannen unelman tavoitteeseemme, vaikka kerättävää on jäänyt kahdelle viimeiselle päivälle miltei kahdensadan kortin verran?
Koukkaus sivuraiteille
Perinteiseen tapaan ei armoton korttikeräily pääse taaskaan alkamaan välittömästi. Ensin on päästävä nettiin. Onneksi rautatieaseman viihtyisä lounge on avoinna nuhjuisille reissumiehille. Aamutoimia, tankkausta ja työskentelyä. Kirjoittelujen ohessa järjestän majoitustamme kaupungissa.
Tulen myös tarkistaneeksi, olisiko yliopistohakuni tulokset jo tulleet. Yllätyn iloisesti: journalistiikka kutsuu syksyllä! Matkamme ajankohta valittiin aikoinaan sen mukaan, että ehtisin juuri ennen lähtöä käydä pääsykokeissa. Hyvä että kävin.
Olli säntää ennen minua keräämään unelmia. Jään itse vielä toviksi fiilistelemään tulevaa toista pääainettani ja järjestelemään loppukesääni kuntoon, mutta sitten on minunkin aika pinkaista pihalle.
Elämä edessä, sukka kädessä
Aamulla Zürich näytti vielä pilviseltä, mutta iltapäivällä sateet onneksi väistyvät. Lähden keräämään unelmia Limmat-joen rannalta. Jokialue joutsenineen teki minuun valtavan vaikutuksen jo viime kesän reililläni. Uudella visiitillä olen jopa entistä vaikuttuneempi. Kyseessä on yksi kauneimmista kaupunkialueista, joita Euroopassa tiedän.
– Olin melkein minuutin poissa ja kerkesit tempaista tämmöistä, heitän sukkasankarille.
Joen varrella kohtaan lukuisia upeita ihmisiä. Laiturin tyvessä nelikymppinen mies virittelee kameraa jalustalle. Pistäydyn laiturin päässä nappaamassa yhden unelman. Kun käännyn takaisin, on mies jo asettunut kameran eteen – jammaileva käsinukkesukka kourassaan.
– Olin melkein minuutin poissa ja kerkesit tempaista tämmöistä, heitän sukkasankarille.
Miestä naurattaa. Garyksi esittäytyvä amerikkalainen kertoo kuvaavansa musiikkivideota. Hän on kiertämässä Euroopan yliopistoja visuaalisten taiteiden vierailevana luennoitsijana. Matkoilla hän tykkää myös työstää videoita biiseilleen. Keskustelemme hetken omista projekteistamme ennen kuin jatkan matkaani.
Matka muistoihin
Pitkän kiertelyn jälkeen on aika palata rautatieasemalle, missä olemme sopineet tapaavamme Ollin kanssa. Paluumatkalla poikkean vielä polulta kuulemiani iskulauseita seuraten ja päädyn keskelle tiibetiläisten mielenosoitusta. Ehdin kerätä pari unelmaa ennen kuin värikäs kulkue jatkaa matkaansa.
Asemalla käymme Ollin kanssa tuloksemme läpi. Mahtava saldo, yhteensä yli sata korttia! Se keventää taakkaa huomattavasti seuraavalta päivältä, vaikka kortteja jääkin kerättäväksi edelleen yli seitsemänkymmentä. Jos ehtisimme aloittaa huomenna jo päivällä, olisi tulos varmasti saavutettavissa.
Sitten lähdemme suunnistamaan paikallisliikenteellä kohti majapaikkaamme. Tutustuin majoittajaamme Dorothyyn yllättäen edellisenä kesänä. Olin saapunut Zürichin rautatieasemalle myöhään illalla ilman tietoa majoituksesta. Kiertelin asemalla etsimässä sopivan rauhallisia loosseja ja etsimässä merkkejä aseman aukioloajoista. Aktiivinen sohvasurffaaja Dorothy huomasi kuitenkin hortoiluni, tuli juttusilleni ja tarjosi minulle majapaikkaa.
Yhteinen aallonpituus löytyi tuolloin välittömästi. Tuntikausien keskustelujen myötä yksi tapaamiskerta riitti luomaan elinikäisen ystävyyden. Nyt Ollikin pääsee tapaamaan minulle todella tärkeän ihmisen. Vastaanotto on jälleen uskomattoman lämmin. Keskustelemme ennen nukkumaanmenoa tuntitolkulla.
Kiireettömyys vaihtuu kirimiseksi
Hetkistä nauttiminen on ollut yksi matkamme tavoitteista. Viimeisen päivän aamuna kiireettömällä nykyhetkessä elämisellä on kuitenkin seurauksensa – syvällisten keskustelujen ja maittavien ateriointien jälkeen kello on yhtäkkiä neljä iltapäivällä. Se siitä kevyestä keräilytahdista!
Suuri osa matkastamme taitettiin yli 30 asteen helteissä, mutta Zürichissä on viileää ja sateista. Ihmiset eivät liiku ulkona, mikä vaikeuttaa urakkaamme huomattavasti. Olli lähtee keräämään unelmia rautatieasemalla, itse siirryn alapuolella kiemurtelevien kauppakäytävien syövereihin. Hälyisä sisätila ei ole paras paikka ihmisten pysäyttämiseen. Onneksi ropina helpottaa sen verran, että pääsen takaisin rantaraitille ja muitakin ihmisiä ilmaantuu ulkosalle.
Iltakahdeksalta tapaamme Ollin kanssa rautatieasemalla. Parin tunnin keräily ei vielä tuonut toivottua tulosta. Matkamme tavoitteesta – 1000 unelmasta – puuttuu reilut kolmekymmentä. Illan jo hämärtäessä lähdemme viimeiselle keräilykierrokselle.
Viimeinen erä
On lauantai-ilta ja ihmiset ovat siirtymässä viihteelle. Olli suuntaa kaupungin suurimmalle kävelykadulle. Minä löydän lopulta tieni pienelle Mühlesteg-kävelysillalle. Kapealla sillalla on suhteellisen vähän kulkijoita, mutta rauhallinen ympäristö osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Kävelyreittiä suosivat kiireettömät kulkijat, joilla riittää hyvin aikaa keskusteluille ja unelmiensa kirjoittamiselle.
Tiedän kerääväni viimeisiä unelmiani ja into välittyy tekemiseenkin.
Tiedän kerääväni viimeisiä unelmiani ja into välittyy tekemiseenkin. Kerron kyselijöille matkamme vaiheista: laivamatkasta Ruotsiin, Facebook-seuraajien päättämistä matkakohteista, päätymisestä vahingossa Romaniaan… Tuntuu hyvältä lopettaa keräysurakka näin miellyttävissä tunnelmissa.
On taas aika palata asemalle ja katsoa, paljonko kortteja saimme yhteensä kokoon. Tavoitteenaamme oli kerätä yli kolmekymmentä, jotta ylittäisimme varmasti tuhannen kortin tavoitteen. Kerron ensin oman tulokseni, viisitoista. Olli hymyilee ja heittää oman tuloksensa: lähes kolmekymmentä unelmaa!
Tavoite siis saavutettu, yli 1000 unelmaa paketissa! Lähdemme juhlistamaan hetkeä Zürichin yöhön.
Kaksi lähtee, yksi palaa
Vaikka maaliviiva saavutettiinkin, ei Unelmien tiellä –projekti lopu vielä tähän. Nettisivuille tipahtelee edelleen sisältöä ja dokumenttia työstetään tulevaisuudessa. Zürichistä jatkoimme Milanoon Ollin ystävän Ilarian luokse. Siellä tiemme lopulta erkanivat: itse lähdin loppukesäksi Nepaliin kirjoittamaan päivää romaania, Olli palasi Suomeen töiden pariin.
Ehkä meistä kuullaan vielä.
Viimeisimmät kommentit