Arimo Kerkelä
Harharetki Bukarestiin tarjosi virkistävää vaihtelua, mutta Itä-Euroopan perukoilta palattiin tuttua reittiä. Lisäpäivä Budapestissa tuli kuitenkin tarpeeseen.
Palaaminen Romaniasta Unkariin tarkoitti yli 15 tunnin junamatkaa. Aika yöjunassa meni onneksi joutuisasti. Hyödynsimme Romanian halpaa hintatasoa ostamalla massoittain matkaeväitä ennen lähtöä. Heikosti englantia ymmärtävällä pitsayrittäjällä riitti sisäistettävää, kun tilasin meille ”yhden viipaleen kaikkia pitsoja paitsi salamipitsaa sekä yhden suklaakroissantin”.
Junamatka kului yllättävän rattoisasti jutellessa, työskennellessä ja nukkuessa. Muistelimme matkamme aiempia vaiheita ja ihmettelimme päivien vierimistä. Puhuimme myös tulevaisuudesta. Mitä tekisimme matkan jälkeen? Pidemmät kurkistukset tulevaisuuteen tuntuivat mahdottomilta, kun edes lähipäivien suunnitelmat eivät olleet selvillä.
Unelmia ja toimistohommia
Railakas edellinen ilta näkyi hieman miehen olemuksessa, mutta puhe oli skarppia ja täynnä asiaa.
Aamulla Budapestissa etsimme ensiksi langattoman verkon. Tehtyämme hetken hommia päätimme suunnata Hi 5 -hostellille, jossa olimme viettäneet kolme yötä ennen Romanian etappia. Edellisellä kerralla emme ehtineet haastatella hostellin omistajaa Jeremiahia dokumenttiprojektiamme varten.
Nyt saimme onneksi uuden tilaisuuden. Railakas edellinen ilta näkyi hieman miehen olemuksessa, mutta puhe oli skarppia ja täynnä asiaa. Hostellin perustaminen oli ollut Jeremiahille valtava hyppy tuntemattomaan. Olli kertoi miehen vaiheista tarkemmin aiemman Budapestin visiitin matkapäiväkirjassa.
Saatuamme haastattelun purkkiin kävimme vielä vanhassa hostellihuoneessamme huhuilemassa, olisiko vanha singaporelainen huonetoverimme Brian paikalla. Sängyn yli kahdeksi viikoksi buukannut lääkäriopiskelija ei sillä kertaa ollut maisemissa, mutta toinen hostellin asukki lupasi välittää terveisemme.
Mites se loppukiri?
Retki hostellille oli dokumentin kannalta tarpeellinen, mutta vei runsaasti aikaa. Patikoimme rinkkoinemme takaisin rautatieasemalle, lukitsimme roippeet säilöön ja söimme pikaiset pitsat. Oli matkamme kolmanneksi viimeinen päivä, ja meiltä puuttui edelleen 226 unelmakorttia. Oli siis pakko kerätä niin paljon unelmia kuin mahdollista, sillä muuten viimeisten päivien urakka voisi tehdä todella tiukkaa.
Olli suunnatessa Sankarien aukiolle lähdin itse kiertämään ympäri viereistä Kaupunginpuistoa. Etäisyydet olivat pitkiä ja ihmiset harvassa, mutta turistit ja paikalliset ottivat kyselymme kuitenkin lämpimästi vastaan. Kauan emme kuitenkaan kerenneet keräillä kortteja, kun oli aika suunnata takaisin rautatieasemalle. Päivän saldo oli yhteensä reilut 30 unelmaa. Viimeisenä kahtena päivänä tarvittaisiin edelleen lähes parisataa korttia.
Iltaseitsemältä oli aika nousta yöjunaan kohti Sveitsin pääkaupunkia Zürichiä. Hieman huolestuttavana yksityiskohtana vuoro oli täsmälleen sama, johon koitimme nousta viime Budapestin visiitillä. Sillä kertaa oikea juna ei ollutkaan asemalla, vaan päädyimme vahingossa Bukarestiin.
Onnistuisiko paluu länteen toisella yrittämällä?
Viimeisimmät kommentit