Matkapäivä 1: Unelmien ulapalla

Arimo Kerkelä

Pitkään odotettu seikkailumme starttasi 10. kesäkuuta laivamatkalla Turusta Tukholmaan. Tavoitteenamme on kerätä 20 päivässä 1000 unelmaa postikorteille. Ahkera keruu olikin tarkoitus aloittaa jo ensimmäisenä päivänä.

Olimme odottaneet ja valmistelleet matkaa kuukausikaupalla, mutta aamuherätystä ei tarvinnut vartoa yhtä pitkään. Herätyskello pärähti soimaan armottoman täsmällisesti seitsemää minuuttia yli kuusi aamulla. Aamutoimien jälkeen rupesin vauhdilla pakkaamaan rinkkaani kun Olli keitti aamupuuroa ja kokosi evässämpylöitämme.

Yövyimme Ollin siskon tyhjässä asunnossa Turun ylioppilaskylässä. Etukäteen pelkäsin, että jättäisimme kämppään vahingossa jotain oleellista. Huoli osoittautui onneksi turhaksi, sillä selvisimme lähdöstä melkein ilman unohduksia. Melkein. Kun asukkaat – ilmeisesti kuukausien päästä – palaavat kotiinsa, odottaa jääkaapissa sinne jäänyt eväspitsa. Unelmaseikkailijat pahoittelevat!

Keräily alkaa!

Tiukasta aikataulusta huolimatta selvisimme Viking Amorellaan hyvissä ajoin. Etsimme istumapaikat laivan käytävältä ja laskimme rinkat maahan. Seikkailu oli virallisesti alkanut.

Selvisimme lähdöstä melkein ilman unohduksia. Melkein.

Hyvin pian istahtamisen jälkeen koitti myös tilaisuus kerätä matkan ensimmäiset unelmat. Ohitsemme oli kulkemassa reppureissaava nuoripari, jonka kanssa Olli ryhtyi suomeksi juttusille. Mies, Ari, vastailikin alkuun vain hieman hapuilevalla suomella. Suomi ei kuitenkaan ollut espajalaismiehen äidinkieli – tai siis periaatteessa oli, sillä hänen äitinsä on suomalainen.

Mutta terminologia sikseen. Arin ranskalainen tyttöystävä Celiné ei pohjoista puhuntaa ymmärtänyt, joten keskustelu jatkui englanniksi. Rento pariskunta täytti omat unelmakortit, joissa molemmat kertoivat unelmoivansa yhteisestä ratsastusmatkasta Argentiinan La Pampassa.

Seuraavat kortit kerättiin laivaravintoloiden asiakkailta. Oma ensimmäinen unelmienkeruukierrokseni jäi varsin laihaksi, sillä noin kymmenestä jututtamastani matkustajasta vain yksi suostui kirjoittamaan unelmansa kortille. Onneksi päivän ainoa keräämäni kortti korvasi määrän laadulla. 13-vuotiaan tytön unelma oli päästä Justin Bieberin tyttöystäväksi.

Hyvää seuraa verkottomilla vesillä

Vaikka laivasta ei pikaisella keräämisellä saatukaan hirveästi unelmakortteja, niin löysimme jotain parempaa: mahtavaa matkaseuraa. Korttien keruu vaihtuikin pitkiin keskusteluihin Ahvenanmaalle matkanneen Milian kanssa. Tulipahan taas itsekin muistettua, että tuntemattomien kanssa käydyt juttutuokiot ovat matkailun parasta antia.

Ahvenanmaan jälkeen rupesimme kirjoitimme valmiiksi ensimmäisen tekstimme Cityn matkablogiin ja rupesimme päivittämään edistymistämme nettiin. Paatin todella hidas langaton verkko raastoi tosin sisintäni, sillä jo pelkkä yhden kuvan lataaminen onnistuneesti verkkosivuille vei parikymmentä minuuttia. Normaalioloissa sama askare hoituisi hujauksessa. Töihin tuhraantui siis aivan liikaa aikaa, emmekä keräilleet laivalla enää enempää unelmia.

Kohti suurta tuntematonta

Unelmia oli kasassa kuusitoista kun rantauduimme Tukholmaan. Suunnistimme rautatieasemalle minun viimekesäisten muistikuvieni ja vahvan intuitioni mukaan. Ilmeisesti määrätietoinen patikointini ei vakuuttanut Ollia, joka päätti kysellä reittiohjeita muilta kulkijoilta.

Ilmeisesti määrätietoinen patikointini ei vakuuttanut Ollia.

Emme me tiedustelemalla mitään oikeasti oleellista oppineet, mutta ei häiriköinnistä mitään haittaakaan ollut. Päinvastoin! Olli yritti pyytää apua myös ohikulkijalta, joka osoittautui suomalaiseksi reilaajaksi. Minna oli meidän tavoin aloittamassa InterRail-matkaansa ja etsiskelemässä asemaa. Lyöttäydyimme yhteen ja saimme Minnasta parasta mahdollista matkaseuraa pariksi päiväksi.

Lopulta pääsimme asemalle ja nousimme yöjunaan. Olli keräsi vielä viimeiset kortit muutamilta muilta vaunun matkustajilta, jolloin päivän saldo nousi reiluun kahteenkymmeneen unelmaan. Vaikka väsymys alkoi jo painaa, jatkoimme kahdestaan syvällisiä keskusteluja myöhään yöhön. Puhumisen aikana oli upeaa huomata, että reissukumppanin kanssa synkkaa edelleen loistavasti.

Pitkien pohdintojen jälkeen käperryimme penkeillemme levollisin mielin nukkumaan. Hieman liiankin levollisin mielin, sillä loppuyön tapahtumat olivat koitua koko projektin kohtaloksi. Mutta se onkin jo toinen tarina.