15.-17. matkapäivä: Maassa Draculain

Olli Lukkari

15.-17. matkapäivänä majailimme vahingossa Romanian pääkaupungissa Bukarestissa. Päiviin mahtui monia keskusteluita uusien ihmisten kanssa.

Juna-aikatauluja näyttäneellä verkkosivulla oli erehdys. Budapest-Zagreb-junan piti lähteä kello 19.10. Hyppäämme ainoaan tähän aikaan lähtevään junaan, mutta matkalla meille selviää, että olemmekin matkalla Romanian pääkaupunkiin Bukarestiin. Meitä odottaa 17 tunnin matka kohti tuntematonta.

Bukarest – Maailmanmatkaajien kaupunki

Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea Bukarestilla on tarjottavanaan. Olen aikaisemmin jutellut erään nelikymppisen maailmanmatkaajan kanssa, joka oli pyörittänyt omaa yritystään ja matkustanut ympäri maailmaa eläen kodittomana reppureissaajana seitsemän vuoden ajan. Kaikista maailmalla vierailemistaan paikoista mies sanoi suosikikseen Bukarestin. Miehen myöhemmin kuvioihin tullut yhtiökumppani, viisi vuotta maailmaa kierrellyt mies, oli juuri asettumassa aloilleen tähän kaupunkiin ja opettelemassa romanian kieltä. Molemmat olivat valinneet kaikista maailman kaupungeista juuri Bukarestin. Miksi? Mikä tässä kaupungissa oli niin erikoista?

Kaikista maailmalla vierailemistaan paikoista mies sanoi suosikikseen Bukarestin.

Lähestyessämme junalla Bukarestia, muistui mieleeni myös Ruotsin laivalla tapaamamme tytön unelma: vierailu Romaniassa Transylvaniassa Draculan synnyinsijoilla. Wikipedia kertoo, että Romaniassa asuu 19 miljoonaa ihmistä ja että maan pinnanmuotoja hallitsevat Karpaattien vuoristo ja Tonavan valuma-alue. Muilta matkaajilta olen kuullut huhuja Romanian kauniista luonnosta ja ystävällisistä ihmisistä. Katsellessani ohiviliseviä maisemia junan ikkunasta on minun helppo yhtyä huhuihin luonnon kauneudesta. Aloitan junassa keskustelun muutaman romanialaisen kanssa, ja vaikkei yhteistä kieltä kaikkien kanssa löydykään, vaikuttavat ihmiset lämpimiltä ja mukavilta.

Hostellin taikaa

Tullessamme asemalle meillä ei ole aavistustakaan mihin mennä. Etsimme nettikahvilaa kun paikallinen mies tulee englanniksi juttelemaan meille. Paljastuu, että mies on taksikuski ja että hän voi kyyditä meidät halpaan hostelliin. Hieman epäröiden seuraamme miestä ja lastaamme rinkkamme hänen keltaisen taksinsa takakonttiin. Lopputulos on kuitenkin tyydyttävä: muutaman euron hintaisella kyydityksellä pääsemme mukavaan ja kotoisaan hostelliin, jonka 7€/yö/henkilö -hintaan sisältyy vielä ilmainen nettiyhteys ja aamupala.

Huomaamme yllätykseksemme huonetovereidemme olevan ruotsalaisia! Myös Hostellin työntekijät ja omistaja ovat hauskoja ihmisiä ja vaihdammekin heidän kanssaan muutamia tarinoita ennen huoneeseemme siirtmistä. Vietämme aikaa kirjoittaen matkapäiväkirjaa ja päivitelleen nettisivuja. Päätämme illalla juhlistaa tähän asti hyvin edennyttä matkaamme ja menemme ravintolaan syömään.

Opiskelijoita ja uusia ystäviä

Toisena päivänä lähden keräämään unelmia yliopistolle. Siellä minulle kerrotaan, että opiskelijat ovat tekemässä viimeisiä kokeitaan ennen kesälomaa. Ensimmäiset pari jututtamaani ihmisryhmää eivät innostu unelmista. Pian löydän kuitenkin muutaman hengen kokoisen opiskelijaryhmän, jotka innostuvat projektistani. Yksi ryhmän miehistä kertoo opiskelevansa lentäjäksi ja juttelemme hänen kanssaan Virgin Atlantic -lentoyhtiöstä sekä lento- ja avaruusmatkailusta. Yksi tytöistä kertoo opiskelevansa kaupallista alaa Briranniassa ja haluavansa perustaa oman yrityksen. Ryhmää ilmoittaa menevänsä terrassille viettämään päivää. He pyytävät minut mukaansa. Suostun ilomielin.

Matkatessamme terassille pysähdyn keräämään unelmia yhdeltä kahvilla istuvalta ryhmältä. He ovat kivoja tyyppejä, joten jään heidän seuraansa – sovin tapaavani edellisen ryhmän ihmiset myöhemmin eräässä baarissa. Vaihdan kuulumisia ja tarinoita uusien tuttujeni kanssa.  Juttelen nuoren ikäiseni pariskunnan kanssa. Pari kertoo tavanneensa klubilla – tyttö teki aloitteen ja lähestyi miestä. Puhumme paikallisesta yökerho- ja flirttailukulttuurista. Tyttö kertoo työskentelevänsä tatuoijana ja juttelemme pitkään tatuoinneista. Tytön poikaystävä kertoo olevansa Pink Floyd -fani ja soittavansa kitataa. Kerron pitämistäni unelmanäyttelyistä ja mies kertoo, että hänellä on kavereita, jotka voisivat innostua näyttelyn järjestämisestä Bukarestissa. Wau, tässä olisi tilaisuus ensimmäisen näyttelyn pitämiseen ulkomailla, mietin. Valitettavasti olen Bukarestissa vain pari päivää. Kaveruuden ja mahdollisen tulevan näyttelyn merkeissä vaihdamme kuitenkin yhteystietoja miehen kanssa.

Ensimmäisen, mutta ei viimeisen kerran?

Viimeisenä hostelliaamuna herään siihen, että hostellin omistaja koputtaa huoneemme oveen ja ojentaa minulle iloisesti hymyillen kirjoittamansa unelmakortin. Poistun Bukarestista sekalaisin tuntein. Tuntuu – kuten kaikkien vierailemiemme kaupunkiemme kanssa – että Bukarestissa olisi voinut oleskella pitempäänkin. Enhän nyt kokenut itse kaupungista juuri mitään. Ehdin kuitenkin nähdä historiallisia rakennuksia sekä valtavan elintasoeron: Bukarestista löytyy ihmisiä Porsche Cayennen ja Rolexin omistajista Euroopan köyhimpiin ihmisiin asti. Transylvania Bram Stokerin Draculaa inspiroivine maisemineen jäi myös kokematta. Junan ikkunasta nähdyt Karpaattien vuoriston kuvankauniit maisemat jäivät kuitenkin kummittelemaan mieleeni.

Tiedän kuitenkin, että jos joskus palaan, on minulla paikka, jonne mennä yöksi ja uusia ystäviä, jotka mielellään esittelevät minulle kaupunkia. Enkä voi karistaa sisältäni tunnetta, että tähän kaupunkiin ja maahan saatan vielä hyvin palatakin.