Arimo Kerkelä
Unelmien tiellä -matkan päättymisestä tulee tänään kuluneeksi kolme vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Arimo palaa pohtimaan matkan teemoja ja kertoo tuoreita kuulumisia.
Istun kirjoittamssa tätä Bukarestin rautatieasemalla Romaniassa. Paikka tuntuu muisteluun erittäin sopivalta, sillä juuri tässä kaupungissa koimme Ollin kanssa yhden Unelmien tiellä -matkan mieleenpainuvimmista välietapeista. Tuolloin matkustimme maahan vahingossa, kun hyppäsimme Budapestissä väärään junaan ja päädyimme Kroatian sijaan Romaniaan.
Nyt olen kaupungissa vain läpikulkumatkalla, mutta tällä kertaa tarkoituksella. Jotakin kehitystä on siis tapahtunut kolmessa vuodessa! Tämä lyhyt välipysähdys on samalla ensimmäinen kerta, kun käyn uudestaan millään kolmen vuoden takaisen unelmankeruumatkamme tapahtumapaikoista.
Sattumasta alkanut yhteistyö
Tapasin Olli Lukkarin ensimmäisen kerran syyskuussa 2012. Jyväskylän yliopistolla oli juuri vietetty lukuvuoden avajaispiknikiä. Virallinen ohjelma oli jo loppunut, joten puistossa pyöri enää kourallinen ihmisiä.
Hengailin juuri opintonsa aloittaneen inttituttuni ja tämän uusien opiskelutovereiden kanssa, kun ryppääseen pölähti ennestään tuntematon tyyppi, joka kertoi uudesta projektistaan. Nuori mies keräsi ihmisten unelmia postikorteille ja pyysi meitäkin kirjoittamaan tai piirtämään omat unelmamme kortteihin. Omaan unelmakorttiini kirjoitin puolitosissani World Domination, maailmanvalloitus.
Tapasimme Ollin kanssa oikeastaan kunnolla vasta toista kertaa, kun sovimme jo reissusta.
Tuo unelmia kerännyt nuorukainen oli Olli. Tuolloin en voinut vielä aavistaa, että alle vuoden kuluttua ensitapaamisestamme lähtisimme yhdessä kiertämään InterRaililla ympäri Eurooppaa keräämässä ihmisten unelmia.
Idea yhteisestä Unelmien tiellä -matkasta syntyi pian seuraavana talvena. Tapasimme Ollin kanssa kunnolla vasta toista kertaa, kun sovimme jo reissusta. Keskustelussa löysimme välittömästi saman aallonpituuden ja ajattelutavan: emme halunneet vain pyöritellä villejä haaveita, vaan tahdoimme tosissamme sitoutua niihin ja toteuttaa ne. Olli oli miettinyt, että voisi kiertää keräämässä unelmia ulkomaillakin. Minä taas kaipasin sisältöä harrastelijavoimin tuolloin pyörineeseen Teleportaasi-verkkojulkaisuun, jonka tekijätiimissä olin mukana.
Kuva: Bukarestin rautatieasemalla 24. kesäkuuta 2013.
Alkoi vimmainen suunnittelu, jonka aikana idea jalostui nopeasti lopulliseen muotoonsa. Unelmien tiellä – 2 miestä, 20 päivää ja 1000 kerättyä unelmaa. Matkaa tehtäisiin junalla ympäri Eurooppaa ja kuulumisia päivitettäisiin blogiin niin tiuhaan kuin ehdittäisiin.
Kevät ennen lähtöä olikin todella kiireinen, kun otimme yhteyttä kymmeniin ja taas kymmeniin tahoihin etsiessämme yhteistyökumppaneita ja reissusta kiinnostuneita medioita. Lopulta VR tarjoutuikin maksamaan junalippumme ja kävimme myös höpisemässä matkasta pariin lehtiin. Samalla Olli järjesti lukuisia unelmanäyttelyitä ympäri Suomea ja minä sain tuttavapiiristäni tukea ja tekijöitä projektin nettisivuihin ja ulkoasuun.
Unelmien tärkeydestä
Matkan nousut ja laskut on hyvin kirjattu näille sivuille, joten en käy niitä enää erikseen kertaamaan. Ajoittain stressaava urakka oli molemmille ainutkertainen kokemus, jonka aikana pystyimme oppimaan uutta sekä itseistämme että ympäröivästä maailmasta. Tuhannen unelman tavoitekin täyttyi Zürichissä 29. kesäkuuta 2013.
Sekä matkan aikana että sen jälkeen olen pohtinut unelmointia paljon. Tässä yhteydessä tuntuu hieman erikoiselta myöntää, että minulla on varsin ristiriitainen suhtautumien unelmiin. En pidä siitä, kuinka vahvasti käsite on kytketty kaupallisuuteen ja suorituskeskeiseen elämäntapaan, jossa pitäisi koko ajan etsiä jotakin uutta ja parempaa. Mainontakin tuputtaa meille uusia unelmia, joita alamme pitää tavoittelemisen arvoisena. Uskomme, että onnellisuus löytyy isommasta autosta, neliteräisestä partahöylästä ja tanakammasta ryppyvoiteesta.
Ajattelumaailmani on sen verran zen, että uskon hyvän elämän ainesten löytyvän ensisijaisesti tästä hetkestä.
Ajattelumaailmani on sen verran zen, että uskon hyvän elämän ainesten löytyvän ensisijaisesti tästä hetkestä, ei yhä uusien asioiden perässä juoksemisesta.
Vierastan varmaankin sitä, kuinka unelmiin on lastattu liian suuria odotuksia. Luulemme, että suuren päämäärän saavuttaminen tuo meille mielenrauhan ja ratkaisee ongelmamme, vaikka todellisuudessa tavoitteen toteutuminen takaa vain lyhytaikaisen tyydytyksen. Sitten etsimme taas jotakin uutta ja suurempaa. Tavoiteltu onnellisuuskin mielletään usein pysyväksi euforiaksi, vaikka todellisuudesta tyytyväiseen elämään kuuluu myös surua ja murhetta.
En kuitenkaan missään tapauksessa vastusta unelmointia. Päinvastoin, pidän unelmointia tärkeänä ja joskus jopa välttämättömänä. Tarvitsemme päämääriä ja suuntaviittoja jaksaaksemme paremmin ja estääksemme elämän luisumista merkityksettömyyteen. Selkeistä tienviitoista on erityisesti hyötyä vaikeina hetkinä. Jos istuu suossa ja potee kylmyyttä ja kurjuutta, on kuivemmalle maalle nouseminen ihan hyvä unelma ja päämäärä.
Kuva: Sama mies ja sama rautatieasema 29. kesäkuuta 2016.
Seuraavat vuodet
Nyt matkasta on siis kolme vuotta. Mitä sen jälkeen on tapahtunut?
Matkan jälkeen Olli on jatkanut upeaa työtään unelmien parissa. Ollin perustama Dreamsire ry on järjestänyt Helsingissä muun muassa omien pelkojen voittamiseen tähtääviä 30 pelon päivää -haasteita, ja uudempiakin unelmahankkeita on kuulemma nytkin vireillä. Itse en ole jatkanut muiden unelmien parissa työskentelyä, mutta pyrin auttamaan ja inspiroimaan ihmisiä päivittäisen elämän pienemmässä mittakaavassa.
Mitä sille unelmalleni maailmanvalloituksesta kävi?
Entä mitä sille unelmalleni maailmanvalloituksesta kävi?
Ei, minusta ei ole tullut uutta Tšingis-kaania, mutta jollakin tasolla voisin sanoa senkin haaveen toteutuneen. Tämän vuoden toukokuussa lähdin nimittäin määrittelemättömän pituiselle maailmanympärysmatkalle. Parin vuoden säästämisen ja pitkien valmistelujen jälkeen aion nyt kiertää maailmaa ainakin reilun vuoden, ehkä pidempääkin.
Samalla palasin kolmen vuoden tauon jälkeen matkabloggariksi, kun aloin kirjoitaa tien päältä Arimo travels -nimistä englanninkielistä blogia. Omien reissukokemusteni lisäksi pyrin jakamaan sivustolla omaa tietotaitoani matkailusta, jotta mahdollisimman moni muukin saavuttaisi reissaamiseen liittyviä unelmiaan.
Uusi blogini löytyy osoitteesta arimotravels.com, minkä lisäksi projektia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa. Ollin Dreamspire-unelmablogi löytyy puolestaan osoitteesta www.dreamspire.fi.
Jatketaan unelmointia!
Viimeisimmät kommentit