4.-5. matkapäivä: Hiljaiseloa Kööpenhaminassa ja Hampurissa

Arimo Kerkelä

Aurinkoisen alun jälkeen saapui pari sateisempaa päivää. Matkan laahatessa myös minun ja Ollin eroavaisuudet nousivat entistä vahvemmin esiin.

Olimme olleet Kööpenhaminassa jo kaksi päivää ja kaksi yötä. Kolmantena päivänä oli selvää, että oli aika vaihtaa maisemaa. Päätimme ahkeroida vielä päivän kaupungissa ja jatkaa yöllä Hampuriin.

Sade ei hylkää

Tarkoituksemme on käydä Kööpenhaminan yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa keräämässä unelmia, mutta sadekeli peruu reissun. Jäämme jo tutuksi käyneelle Kööpenhaminan pääkirjastolle jatkamaan töitä tietokoneella ja keräämään kortteja.

Yksi kirjastotyöntekijöistä ilmoittaa, etten voi kiertää kysymässä kysymyksiä ilman kirjaston johtajan suostumusta.

Oma unelmienkeruureissuni tyssää kuitenkin lyhyeen. Yksi kirjastotyöntekijöistä ilmoittaa, etten voi kiertää kysymässä kysymyksiä ilman kirjaston johtajan suostumusta. Vaarana kuulemma on, että minua luullaan kirjaston edustajaksi kun toimin heidän tiloissaan. Loppupäivän keskityn nettisivujen parissa puuhasteluun.

Yöllä matkaamme muutamalla junanvaihdolla Hampuriin. Nauhurimme sekoaa lopullisesti, joten joudumme etsimään musiikkiliikkeen josta voimme ostaa uuden. Tähän kuluu useampi tunti. Meillä ei ole kaupungissa majoitusta, joten kannamme rinkkojamme kaikkialle. Raskas reissukuorma hidastaa menoa.

Lähes koko päivä tuhraantuu paikasta toiseen raahautumiseen. Päivään mahtuu mahtava kohtaaminen brasilialaisten katumuusikkojen kanssa ja yksi kerätty unelma, mutta muuten Hampuri ei näytä parhaita puoliaan. Kelikin muuttuu illalla sateiseksi.

Hitaasti ja hiljaa

Useamman päivän reissaamisen jälkeen minun ja Ollin erot alkavat hiertää yhteiseloa. Nukun pitkään enkä herättyänikään halua kiirehtiä. Pupellan ruokaa pikkuhiljaa ja pakkaamiseni hoituu flegmaattisen laiskiaisen tarmolla. Haluan edetä suunnitellusti ja hätiköimättä, jotta massiivinen tavaramäärä ja muut tilannetekijät pysyvät edes jotenkin hallinnassa. Tämä tietysti hidastaa liikkumistamme ja on pois projektiin käytettävästä ajasta.

Matkatoverini Olli on puolestaan nopean toiminnan erikoismies. Vikkelä heittäytyminen ilman turhia varmisteluja tekee työskentelystä todella nopeaa ja tehokasta, mutta johtaa välillä pieniin huolimattomuusvirheisiin.

Erilaisten elämänrytmien lisäksi myös suhtautumisemme keskusteluun ja hiljaisuuteen ovat erilaisia. Haluan usein olla pitkiäkin jaksoja vaiti, jolloin minusta ei ole keskustelukumppaniksi. Muutenkaan smalltalk ei ole heiniäni.

Olli sen sijaan tykkää keskustella jatkuvasti ja kommentoida ympäristön tapahtumia. Perinteinen keskustelumme kaava onkin se, että Olli selittää jostakin oppimastaan hyvin tohkeissaan ja minä vastaan pitkään monologiin pelkillä lakonisilla lohkaisuilla.

Toista ei voi juuri muuttaa, mutta toista voi oppia ymmärtämään. Olemmekin käyneet monia antoisia ja syvällisiä keskusteluja, joiden kautta olemme oppineet paljon sekä itsestämme että toisistamme. Hampurin jälkeen jatkoimme Berliiniin entistä viisaampina.