Mistä on kyse?

Unelmien tiellä on matkailuprojekti, jonka tarkoituksena on inspiroida ihmisiä toteuttamaan omia unelmiaan.

Me kaksi Jyväskylän yliopistossa tutustunutta kaverusta, Arimo Kerkelä ja Olli Lukkari, interreilaamme Euroopassa 20 päivää ja pyydämme 1000 ihmistä kirjoittamaan unelmansa postikortille. Matkamme alkoi 10. kesäkuuta.

Haluamme matkallamme inspiroida ihmisiä pohtimaan ja toteuttamaan omia unelmiaan. Mielestämme vanhuksena on liian myöhäistä katua asioita, joita ei nuorempana tehnyt. Oikea aika toimia on nyt.

Cityn logokuva_OlliOlli: ”Itse olen aiemmin ollut todella epävarma ihminen ja olen sitä yhä monessa suhteessa vieläkin. Voin sanoa suoraan, että minulle tämä matkaprojekti on kaikkine valmisteluineen ollut valtavan suuri askel. En olisi ikinä vuosi sitten kuvitellutkaan, että tulisin kuvaamaan dokumenttia. Pelkästään oman unelmablogini aloittaminen oli minulle todella pelottava askel: pelkäsin, että epäonnistuisin tai että kaikki ihmiset pitäisivät minua hulluna kun ryhdyn tällaiseen. Nyt olen todella innoissani Unelmien tiellä -matkasta ja kaikista muista projekteista, joita minulla on kehitteillä. Elämä on liian lyhyt pelossa elettäväksi, en halua parinkymmenen vuoden päästä katua niitä asioita, joita olen jättänyt tekemättä.”

 

näyttelykuva_arimoArimo: ”Unelmien tiellä -projekti syntyi minun ja Ollin yhteisen ideoinnin tuloksena. Ajatus matkasta sai alkunsa jo toisen pidemmän keskustelumme aikana. On ollut hienoa tutustua ihmiseen, jonka kanssa suunnitelmat eivät jää puheiden tasolle vaan niitä lähdetään aktiivisesti tavoittelemaan. Olen kuitenkin pohjimmiltani melko  estynyt ihminen. Seikkailun aikana joudunkin jatkuvasti haastamaan itseäni, sillä sadoille ja taas sadoille tuntemattomille jutteleminen kysyy rohkeutta. Haluan kuitenkin avoimesti näyttää, ettei tällaiseen projektiin lähteäkseen tarvitse olla superihminen. En halua jälkikäteen katsoa elämääni ja todeta, että ratkaisuni eivät ole toiveideni vaan pelkojeni ohjaamia. Siksi on astuttava ulos omalta mukavuusalueelta.”

 

Matkan vaiheista kerrotaan näillä verkkosivuilla, Facebookissa sekä Cityn matkablogissa.

Jätä kommentti:

Voit käyttää seuraavia HTML-härpäkkeitä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>