Haasteita unelmien tiellä

olli taivasalla

Olli Lukkari

Viidenteen päivään mennessä on osoittautunut, että vaikeilta hetkiltä ei voi välttyä. Onko matkasta tulossa oletettua raskaampi? Jaksavatko unelmasankarit loppuun asti? 

Rauhallisia huutoja

Kirjoittaessani näitä rivejä, istun Berliinin juna-aseman lähellä olevassa matkailijahotellissa. Berliinin matkakohteeksi valitsi yksi meidän lukijoistamme. Pidimme facebook-seuraajimmelle huutoäänestyksen seuraavasta matkustuskohteestamme ja Berliini voitti kilpailun. Kilpailu ei välttämättä ole viimeinen lajiaan, joten kannattaa pysyä facebookin puolella kuulolla! Jos et vielä tykkää sivustamme facebookissa, niin tilanne korjaantuu klikkaamalla tämä nettisivun vasemmassa laidassa olevaa facebookin tykkäyspainiketta.

Olo paikallaan istuessa on tyynen rauhallinen – viimein pääsemme nauttimaan hostellissa olon ihanuudesta: suihkusta ja omasta rauhasta. Kaksi edellistä yötä ovat menneet Hampurin yöjunassa ja Berliinin juna-aseman lattialla nukkuessa. On Unelmien tiellä -matkan viidennen päivän ilta ja pöydälläni vierellä yli 250 kerättyä unelmaa muistuttaa olemassaolostaan. 250 unelmaa, neljäsosa koko matkan tavoitteesta, mietin. Kohta viikko matkasta on takana, edessä odottaa vielä parin viikon edestä seikkailuja. On aika tehdä välikatsaus kuluneista päivistä.

Kuten Kööpenhaminan blogitekstissäni totesin, on unelmien keruu mahdollistanut paljon erilaisten ihmisten kohtaamisia. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut yhtä juhlaa.

Kaikki kolmen ja kolme kaikkien puolesta

50 unelman kerääminen joka ikinen päivä kahdenkymmenen päivän ajan olisi haaste kelle tahansa. Tämä olisi sinällään riittävä haaste ilman että unelmienkeruun lisäksi tarvitsi huolehtia myös rinkkojen ja kuvaustarvikkeiden, blogista sekä dokumenttimateriaalin kuvaamisesta. 50 unelmaa näyttäytyy mielessäni kuin armoton kirijä television juoksukilpailussa. Juoksijan on pakko pysyä kirijöiden tahdissa, jotta hän selvitä kisasta voittajana. On pakko antaa kaikkensa.

On aikoja, jolloin en voi olla miettimättä ovatko unelmat muuttuneet kiroukseksi.

Teemme Arimon kanssa matkan aikana päällekkäin kolmea projektia – unelmien keräämistä, matkablogia ja dokumentin kuvaamista – samaan aikaan. Pelkästään nettisivun kautta olemme yhteydessä kolmeen eri sosiaaliseen kanavaan: facebookin, unelmientiella.fi-nettisivuumme ja Cityn blogiin. Pelkästään yhdessäkin näistä projekteista olisi riittävästi haastetta kahdelle ihmisille. Miten siis jaksamme tehdä näitä kolmea projektia samaan aikaan? Se jää nähtäväksi. Monet ihmiset sanovat, että pelkkä reilaaminen on raskasta. Voi, kunpa voisinkin nyt ”vain reilata”.

On aikoja, jolloin en voi olla miettimättä ovatko unelmat muuttuneet kiroukseksi. Ja kuitenkin, samaan aikaan toinen ääni päässäni ei voi olla koko ajan ihastelematta matkan ainutlaatuisuutta ja Euroopan ihmeellisyyttä. Minun pitää välillä muistuttaa itseäni siitä, että kukaan ei tietääkseni ole koskaan aiemmin tehnyt mitään tämän tyylistä InterRail-unelmienkeruu-projektia. Matkaamme inspiroinut Autolla Nepaliin -projekti yltää lähelle, mutta siinäkin on kyse eri asiasta. Siinä on kyse omaan tahtiin etenemisestä, ei tuhannen unelman keräämisestä kahdenkymmenen päivän aikana.

IMG_1877

Askel kerrallaan

Minun pitää muistuttaa itseäni yhä uudelleen siitä, että Unelmien tiellä on täysin ainutlaatuinen projekti, jonka tapaista projektia monet ihmiset eivät tee koskaan elämänsä aikana. Unelmien tiellä on matka, jota olemme Arimon kanssa työstäneet ja valmistelleet noin neljän kuukauden ajan. Koen olevani todella etuoikeutettu saadessani tehdä tällaista projektia. Tiedän, että kyseessä on projekti, joka on opettanut ja antanut minulle valtavasti; projekti, jonka tekemistä en tule koko elämäni aikana katumaan. Enkä voi olla miettimättä myös sitä, että monesti kaikki vaikeat hetket ja koettelemukset vahvistavat ihmistä. Tiedän, että tulen vielä tulevaisuudessa Arimon kanssa nauramaan nyt vaikeilta ja raskailta tuntuville hetkille.

Tiesin kuitenkin jo silloin syvällä sisimmässäni sen, että jos lopettaisin kesken, katuisin sitä koko loppuelämäni.

Näitä rivejä kirjoittaessani mieleeni palautuu eräs toisen kaverini kanssa tekemä seikkailu kahden vuoden takaa. Olimme keskellä yötä päättäneet – ja spontaanisti puoli tuntia asiaa mietittyämme aloittaneet – kävelyretken Helsingistä Turkuun. Matka kesti 4-5 päivää ja kilometrejä taittui jalkaisin kunnioitettavat 160-180. Muistan, että ensimmäinen maraton meni suhteellisen kivuttomasti, mutta viimeiset 120-140 kilometriä olivat silkkaa tuskaa. Voin sanoa, että jokainen askel tällöin sattui, ja monesti mietin, että lopetanko kävelemisen kesken – että onko tässä mitään järkeä. Tiesin kuitenkin jo silloin syvällä sisimmässäni sen, että jos lopettaisin kesken, katuisin sitä koko loppuelämäni.

Niin tiedän nytkin. Ja niin matka jatkuu.

Lukijalle pohdittavaksi:
- Milloin olet viimeksi haastanut itsesi kunnolla?

4 kommenttia julkaisussa Haasteita unelmien tiellä

  • Legenda  sanoo:

    http://postimg.org/image/6qimbymcf/ ooh tos oli lehtijuttu teist.

    Puhun nyt itse legendana omasta puolesta ja ystävistäni tuonpuoleisessa. Te koette just niitä asioita mitä pitää ylittää et tulee niinku legendaks :D Kun ootte 20 päivän jälkeen tehny kaiken täysil ootte eri ihmisiä kuin nyt, ootte legendoi. Nii muistakaa tehä täysii asiat ja pysykää hengis.

    Joo, ei mul muuta.

  • Leena  sanoo:

    Onnea ja menestystä hienolla projektillenne. Sana teillä ainakin on hallussa. Mukava lukea näitä postauksia. Ja onhan tämä tosi ajatuksia ja filosofisia pohdintoja herättävää, mietin aihetta koko eilisen koiralenkin. Esim. saako kaikki unelmat nimettyä yleisten kauneus (esteettisyys), rohkeus, voima, jakaminen (sosiaalisuus) alle. Mutta aika samankaltaisiahan nuo ihmisten unelmat ovat. Kukaan ei vielä ole unelmoinut siitä, että kaikki saavutettu säilyisi?
    t. täti-ihminen

  • Julius  sanoo:

    HYVÄ POJAT! VETÄKÄÄ HOMMA VAA HIMAA. ELämä on seikkailu ja te ootte nyt sillä seikkailun aallonharjalla! Ajaudutte rantaan vasta sitten ku homma on paketissa ja unelmat taskussa. Spread the love and spread the dreams!

    Terveisin, Julius

  • Olli  sanoo:

    Loistavaa, kiitos tuesta ja kommenteista! Mahtava saada palautetta, kyttäillään aina Arimon kanssa joka postauksen jälkeen innoissaan onko kommentteja tullut x)

    Kiitos Leena! Wau, upea kuulla, että blogi on herättänyt omia ajatuksia ja pohdintoja, siihen me myös Arimon kanssa pyrimme. Jep, monilla on omia projekteja ja unelmiaan esim. laskuvarjohypystä tai kirjan kirjoittamisesta, mutta minuakin on yllättänyt miten samankaltaisia monet unelmat loppujen lopuksi ovat: ihmiset haaveilevat onnellisuudesta ja rakkaudesta. Tässä näkyy myös unelmien yhdistävä voima: ei ole väliä mistä päin maailmaa olemme kotoisin tai minkä ikäisiä olemme, kaikki me haluamme pohjimmiltaan tuntea olomme hyväksi, olla onnellisia.

    Ja Legenda ja Julius – kiitos tuesta ja tsempistä, hyvin täällä jo nyt jaksellaan! x)

    - Olli

Jätä kommentti:

Voit käyttää seuraavia HTML-härpäkkeitä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>